Kauden avaus!!
Tiistai-illan sarja-avaus alkoi surullisissa tunnelmissa, kun aikaisemmalla vuorolla menehtyneen junnukiekkoilijan muistoksi pidettiin hiljainen hetki.
Itse ottelu lähti käyntiin kovatempoisena, ja hyvin juotu kesä alkoi kaduttamaan yhtä jos toistakin.
Jos ottelu alkoi haikeissa tunnelmissa niin nopeasti ilon aiheita TsV:lle toi maaliruisku Tynkkynen, joka pääsi laittamaan kiekon täysin tyhjään maaliin uutuus hankinta Joonas Hämäläisen loistavasta esityöstä.
Hetki tästä ja sama mies asialla taas. 0-2 lukemat mutta tällä kertaa hienon soolon päätteeksi. Tästä peli hieman tasottui ja paikkoja oli jo molemmissa kenttäpäädyissä. 0-3 ja samalla ottelun loppulukemat taululle iski Toni Fröjdlund maalin edestä ohjaamalla, syötön tähän tarjoili Sami Penttinen. Ottelun puolivälin jälkeen hallinta siirtyi täysin kotijoukkue BA:lle Joka pommitti Helinin vartioimaa maalia kerta toisensa jälkeen, mutta tuloksetta. Ei ole vaikeaa valita pelin parasta pelaajaa. Se löytyi tänään tolppien välistä. Pelissä oli vielä paljon parannettavaa, mutta voitto on aina voitto.
+ Paikoista tehtiin maalit
+ Jonne mustonen, kova työmäärä molempiin suuntiin.
-Peliotteen menetys täysin vastustajalle
-TuomariTilastot
0-1 Petri Tynkkynen (Joonas Hämäläinen)
0-2 Petri Tynkkynen (Pasi Niskanen)
0-3 Toni Fröjdlund (Sami Penttinen)
Aikamoine virtuoosi tuo 88
VastaaPoistaOn kyl. Kädet käy ku poikamiehellä!!
VastaaPoistakuulemma #2 kovempi.
VastaaPoista