3 2
Taisteluvoitto! Tiistain iltahämärässä käytiin kovatempoinen kamppailu TsV:n ja LSW:n välillä. Ottelua käytiin pitkään maalittomana vaikka tilanteita oli molemmissa päissä kenttää ihan mukavasti. Ottelun ylittäessä puolivälin maalinteon aloitti kotijoukkueen Tero "bambi" Laitinen survomalla maalinedus hässäkän päätteeksi kiekon häkkiin. Vajaa kymppi tästä ja kotijoukkueen johdon 2-0 iski Sami Penttinen, joka kiitteli valmennusjohtoa siirrosta oikeaanlaitaan.Tämäkin osuma maalinedustalta joten hereillä oltiin ja maalille mentiin ottamaan iskuja. Viimeisillä minuuteilla LSW sai muutaman maalipaikan ja käytti ne tehokkaasti, kahteen minuuttiin kaksi maalia ja peli tasan. Ehkä hieman lepsua pelaamista koko viisikolta. Mutta sitten, ajassa 44 ottelun viimeisellä peliminuutilla kotihallin räjäytti ilmaan Mies, Jumala, Kapteeni Marko "Leho" Lehtolainen. Millintarkka sivallus etukulmaakohden ja maalivahti oli voimaton. Ja se tuuletus, se tullaan muistamaan UK-areenan lehtereillä vielä vuosia. Erityismaininnan saa taas puolustajat jotka vajaasta miehityksestä huolimatta pelasivat todella ehjän pelin kovatempoisessa ottelussa. Ja hyökkäyspäässä luutinut Toni Fröjdlund joka latoi jokaiseen osumaan syöttömerkinnän. Mies on kuin Raipe Helminen parhaimmillaan. Hieno voitto taas Imatran pojista.
Tilastot:
1-0 Tero Laitinen [Petri Tynkkynen, Toni Fröjdlund]
2-0 Sami Penttinen [Toni Fröjdlund, Pasi Niskanen]
2-1
2-2
3-2 Marko Lehtolainen [Toni Fröjdlund, Petri Tynkkynen]
tiistai 29. tammikuuta 2013
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Road Cafe Hc - TsV
5 3
Niin ne kaikki putket päättyy aikanaan. TsV lähti rohkeasti haastamaan kotijoukkuetta ja aloittikin pirteästi mutta muutaman onnekkaan osuman myötä Roudi pääsi peliin mukaan ja paranti otettaan loppua kohden. Tehottomuus oli päivän sana ja muutamalla tessukalla on välipäivänä varmasti aikaa maalintekoharjoituksille.
Epäilyksiä herätti myös pörssikärki Tynkkysen otteet tänään. Taisi olla miehen Pregamelunch maksettu vastustajan kassasta. 0+0 ja yksi omiin? Myös allekirjoittaneen otteista voisi kuvitella että tulosvedot oli laitettu kolmeen vierasmaaliin, siihen tahtiin kaveri sössi maalipaikat ja kruunuksi vielä rankkarin.
Oli pelissä myös postiivisiakin puolia, Anssi "koikkis" Koikkalainen oli hyvässä vireessä ja näytti erimerkkiä hyvällä taisteluilmeellä. Toni "rölli" Fröjdlund oli myös pelipäällä ja aihetti otteillaan hämmennystä molemmissa päissä kenttää. Aukesiko miehen ketsuppipullo tänään?
Tästä nopea nollaus ja Tiistaina kohti uusia seikkailuja.
Tilastot:
0-1 Anssi Koikkalainen [Pasi Niskanen]
0-2 Tero Laitinen [Pasi Niskanen]
0-3 Toni Frojdlund [Anssi Koikkalainen]
1-3
2-3
3-3
4-3
5-3
Taas oli pöytäkirjassa puutteita kuten jäähyjä ei ollenkaan ja maalien järjestys täysi arvoitus.

lauantai 26. tammikuuta 2013
Road Cafe Hc - TsV & TsV - LSW (ennakot)
Sunnuntaina TsV:n ReggaeRekka matkustaa vieraspeliin kohti rajaseutua, paikkaan jossa vain Storalaisilla on mukavaa. Vastaan asettuu alkusarjan puhtaalla pelillä hoitanut Road Cafe Hc, jonka TsV kohtasi kauden avausottelussa tappiolukemin 1-3. Jatkosarjassa Imatralaisten peli on kuitenkin tökkinyt pahasti ja neljästä ottelusta joukkue on kerännyt vain 3 pistettä. Alkaako pitkän kauden rasitus jo näkyä vai pääsikö hyvänolontunne hiipimään puseroon? Jokatapauksessa TsV lähtee hyvistä asemista hakemaan pisteitä Lappeenrantaan, ja lisämielenkiintoa tuo huhu Mustosen paluusta kiekkokaukaloon! Joukkueet kohtaavat kolmesti jatkosarjassa joten asetelmia haetaan kauden loppua kohden.
Tiukassa ottelutahdissa heti tiistaina UK:n hornankattilaan saapuu LSW Imatralta joka varmasti tulee sisuuntuneena Lappeenrantaan hävittyään edelliskohtaamisen kotonaan lukemin 2-9. Joukkue joka antoi muutamalle pelaajalle potkut jo ennen kauden alkua koska ei ilmestynyt harjoituksiin ei voi olla muuta kuin tosissaan. Edelliskohtaamisesta jäi todella hyvä käry nokkaan joten syytä olisi napittaa ne takit jo hyvissä ajoin ennen pelin alkua. Kiihkeä kamppailu luvassa jossa on syytä ottaa varamailat käyttöön ja ruuvata visiirit tiukasti kiinni.

maanantai 14. tammikuuta 2013
Maanantain kärkikamppailusta tuli juuri niin tiukka ja kuuma kun ennakkoon antoi odottaa. Loppulukemat olivat samat kuin edelliskerralla mutta tälläkertaa toisinpäin. TsV Jatkaa uskomattomassa vireessä kohti kevättä. Voiton takuumiehinä hääri jälleen samat henkilöt, kapteeni Lehon oivat syötöt, Hessu helinin loistokopit ja "Pete Dynamite Tynkkysen kypärätemppu. Mutta ei sovi unohtaa koko muuta joukkuetta joka jälleen osoitti taisteluilmeensä ja mahdollisti nousun tappioasemasta voittoon. Ja mikä ilahduttavaa Pasi "Pädi" Niskanen osoitti heräämisen merkkejä noustessaan pakintontilta hyökkääjäksi, ja iski HUIKEAN taistelumaalin ottelun alussa. Tästä voisi jokainen junnari ottaa mallia miten tilanteet pelataan loppuun.
Ottelun tuomarilinja puhutti taas molempia joukkueita ja sen seurauksena Sami "sika" Penttinen ottikin suihkukomennon viimeminuuteilla lunastaessaan kolmannen penaltin. Kaikin puolin kovatempoinen ottelu josta pisteet vierasjoukkueelle. Näinollen TsV nousee sarjan piikkipaikalle. Rasti seinään?
Tilastot:
0-1 Pasi Niskanen
1-1
1-2 Petri Tynkkynen [Marko Lehtolainen]
2-2
3-2
3-3 Petri Tynkkynen [Mika Laine, Toni Fröjdlund]
3-4 Petri Tynkkynen
Maalit saattaa olla väärässä järjestyksessä kun pöytäkirjaan ei oltu merkattu maalintekoaikoja!
lauantai 12. tammikuuta 2013
Hockey Rent - TsV (ennakko)
Maanantai-illan hämärtyessä UK:lla toisistaan mittaa ottavat Hockey Rent ja TsV. Voittoputkessa porskuttava TsV lähtee illan otteluun ilman voimahyökkääjä Ilkka Malkkia, joka loistaa poissaolollaan myös seuraavat kaksi ottelua. Onneksi materiaali on laaja ja ykkösen laidalle on miehiä mitä nostaa.
Edellisen kohtaamisen vei nimiinsä HR lukemin 4-3, joten tällä kertaa Tessulaiset ovat "varmasti" hereillä heti ottelun ensiminuuteista lähtien. Kysymysmerkkejä on kuitenkin ilmoilla.?. Onko Tynkkysen silmä jo pelikunnossa? Repeääkö röllin akillesjänne? Osuuko penttinen taas? Tekeekö agitaattori Mustonen jo paluun? (jos kukaan edes huomasi miehen olevan poissa). Tämä kaikki selviää UK-Areenalla klo 20:30.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013
![]() |
| 7 |
![]() |
| 6 |
Tiistain kiekkoillassa yhteen ottivat Kotijoukkue TsV ja Playmates. Vierailija saalisti jatkosarjan ensimmäisestä ottelusta LSW:tä vastaan täyden pistepotin ja lähti hakemaan toista.
Vierailija aloittikin vahvasti mutta avausmaalista vastasi kotijoukkue. Ottelun raahautuessa puoltaväliä Playmates pääsi jo kahden maalin johtoon, mutta Tessun sisuuntunut aropupulauma ei lannistunut vaan takoi taululle 6-4 johdon. Vierailija tuli vielä kahdesti maalin päähän mutta veskarin ja pakkien taisteluilme oli huippuluokkaa ja tasoihin asti ei pleikkareilla rahkeet riittäneet. Kauden toinen pistesaalis aina vaarallisesta Playmatesista.
Ottelussa koettiin myös pelonsekaisia tunteita. Sydämmet löivät ohilyöntejä katsomossa kun tähtihyökkääjä (1+3) Tynkkynen sai rumasti mailasta kasvoihin. palautuuko tuo unelmienvävypojan naamataulu enää koskaan normaaliksi?
Tilastot:
1-0 Petri Tynkkynen [Marko Lehtolainen)
1-1
2-1 Jani Herranen [Toni Fröjdlund, Marko Lehtolainen]
2-2
2-3
2-4
3-4 Ilkka Malkki [Petri Tynkkynen]
4-4 Tero Laitinen
5-4 Sami Penttinen [Petri Tynkkynen]
6-4 Ilkka Malkki [Petri Tynkkynen]
6-5
7-5 Tero Laitinen [Janne Lehtolainen]
7-6
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
8.1.2013 TSV-Playmates (ennakko)
Jatkuuko TSV:n hurja vire myös joulutauon jälkeen? Poissaolot varjostavat pahasti joukkuetta ennen ylemmänjatkosarjan alkamista. Onko "Hessu Helin" edelleen kuin muuri, vai saako Playmatesin pyöritys veskarin pään yhtä sekaisin kuin siideri Tynkkysen? Herra pistenikkari on huhujen mukaan käynyt jo Ruotsissa asti neuvottelemassa ensikauden kuvioista? Miten joukkueenjohto vastaa?
Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi TSV:n 5-3 voittoon joten onko odotettavissa helpot kotipisteet?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)