3 - 7
0-1 En huomannu kuka teki!!!
0-2 Joonas Hämäläinen
0-3 Ilkka Malkki
0-4 Ilkka Malkki
1-4
1-5 Jussi Laine
2-5
2-6 Anssi Koikkalainen
3-6
3-7 Jussi Laine
maanantai 23. syyskuuta 2013
sunnuntai 1. syyskuuta 2013
PRESEASON UPDATE
TsV kävi viikonloppuna hiomassa peliä kuntoon alkavaa kautta varten. Savitaipaleen pakkasareenalla
kohtasivat kuusi joukkuetta TsV, Iljan Dynamo, Stunt, Luuta, Lyly ja PP Team. Joukkueet oli jaettu kahteen lohkoon ja A lohkossa oli TsV:n lisäksi Stunt ja Luuta.
Ensimmäinen peli avasi turnauksen Stuntteja vastaan aikaisin aamulla mutta unihiekat oli saatu hyvin karistettua silmistä sillä peli oli alkuvihellyksestä asti hyvän näköistä, paikkoja oli todella paljon ja ainoa miinus tuleekin viimeistelystä joskin kiekkoa yritettiin kirjaimellisesti syöttää maaliin asti. Loppulukemat 6-1 kertoo kuitenkin ettei voittajasta ollut epäselvyyttä.
Toiseen otteluun lähdettiin Luudan kaatoon mahat täynnä sahramin lounasta, mutta sekään ei haitannut vaan peli oli paikoin jopa silmiä hivelevän kaunista. Maalilla Hessu torjui kaiken mitä vastaan tuli ja voitto irtosi 6-0 lukemin. Matka jatkui siis kohti finaalia joka pelattiin vasta kello viideltä päivällä. Kolme peliä kahdeksaan tuntiin joten pitkät oli välit otteluilla.
Pitkän odotuksen jälkeen Finaali oli valmis alkamaan ja vastaan asettui Lyly. Ottelu lähti TsV:n komennuksessa käyntiin ja taululla olikin nopeasti 2-0 lukemat. Tästä ei vastustaja kuitenkaan hätääntynyt vaan latoi taululle tasalukemat 2-2. TsV otti uudelleen otteen pelistä eikä Lylyn hyökkääjät päässeet yksin yrittämällä vaarallisille tekopaikoille, Loppulukemat 8-3 ja turnausvoitto vakuuttavalla esityksellä.
Joukkueessa oli jokunen lainamies mukana mutta oli hienoa nähdä myös TsV omat pelurit (uudet ja vanhat) hyvässä vireessä jo ennen kauden alkua. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevaa!!
Mestaruusjoukkue!
Joukkueessa pelasivat: Sami Penttinen, Ville Kantonen, Jussi Lähde, Jari Innanen, Reijo Tervonen, Anssi Koikkalainen, Joonas Hämäläinen, Toni Fröjdlund, Toni Hinkkanen, Henri Helin, Ilkka Lipiäinen, Jussi Laine
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
BA - TsV
1 - 6
LOISTAVAA!!!
Tähän on hyvä lopettaa kausi, joka varmasti kaikkien mielestä sujui oikein hyvin ja täytyyhän ensikaudelle jättää parannetavaakin. Mutta illan peliin. Ottelu alkoi hyvällä tempolla ja heti ensimmäisessä vaihdossa "DynamicDuo" Male & Dyny oli pahanteossa ja taululla 0-1. Kova vauhti jatkui ja tilanteita tuli tasaiseen tahtiin molempiin päihin mutta veskarit molemmissa päissä pelasivat hyvää peliä. Vierailija pääsi jo kolmen maalin karkumatkalle kunnes kotijoukkue Ba avasi maalitilin. Tämä jäikin Isännöistsijän ainokaiseksi ja TsV paukutti taululle vielä kolme uunia lisää ja nappasi kaudenpäätöksestä komean 1-6 voiton. Jälleen kerran on pakko nostaa esille koko kauden toiminut loistava puolustuspään pelaaminen. Kiekko liikkuu ja omista päästään pois muutenkin kuin roiskimalla. Varmasti antoi aseet hyvään kauteen. Mutta ei niputeta koko kautta vielä C hoitaa sen varmasti saunan lauteilla. Kiitos!
Tilastot:
0-1 Petri Tynkkynen [Ilkka Malkki]
0-2 Tero Laitinen [Anssi Koikkalainen]
0-3 Tero Laitinen [Sami Penttinen]
1-3
1-4 Pasi Niskanen [Petri Tynkkynen, Anssi Koikkalainen]
1-5 Janne Lehtolainen [Ari Tiainen, Petri Tynkkynen] tm
1-6 Anssi Koikkalainen (rl)

tiistai 2. huhtikuuta 2013
BA-TsV (ennakko)
One More Game:
Vähiin käy. Eli kauden viimeinen peli on käsillä ja vastassa BA. Mestaruuksia ei tässä kohtaamisessa ratkota, mutta ihan mukavasti silti on panosta pelissä. Ba tahtoo varmasti välttää jatkosarjan viimeisen sijan ja TsV:llä on tähtien ollessa kohdallaan mahdollisuus päättää kausi tasapisteisiin Playmatesin kanssa. Kohtaamiset ovat olleet tasaisia vaikkakin vastustajan rosteri on kysymysmerkki aina siihen asti kunnes jäälle luistellaan. Joten odotetaan jälleen mielenkiinnolla ketä vastassa on. Edellisestä pelistä on aikaa jo hyvä tovi joten on täysi arvoitus missä kunnossa viimeisiä pisteitä lähdetään hakemaan.
Huomioitavia asioita:
Tynkkynen: Maalipörssin voitto jo plakkarissa riittääkö staralla vielä motivaatio?
Penttinen: Massakausi päällä, Liike?
Koikkalainen: Ylävartalovamma alla, pelikunto?
Arttu: Avaus maali?
Muu Joukkue: Pitkät ja kosteat pyhät alla täyttyykö vaihtopenkki muustakin kuin verestä ja hiestä?
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Road Cafe HC - TsV
4 - 6
"Game Seven"
TsV lähti jälleen imatralle haastamaan roudia sunnuntai-illan ratoksi. Paikalle olikin vaivautunut n. 400 katsojaa jotka eivät kuitenkaan löytäneet oikeaan halliin.
Ottelu alkoi hienoisessa TsV:n hallinnassa ja tauolle mentiin 2-4 vieras johdossa. Lukemat olisivat voineet olla rumemmatkin, tolpat kilisivät kuin kulkuset jouluaattona.
Toiseen erään vastustaja tuli selkeästi sisuuntuneena ja mätti kahden vaihdon jälkeen tilanteen tasoihin.
Tasatilanteessa mentiin aina viimeiselle kympille jolloin hyvällä pelipäällä ollut Dyny iski maalin edestä voittomaaliksi jääneen osuman.
Hattutempun kuljetusliike tynkkynen viimeisteli tyhjiin.
Hattutempun kuljetusliike tynkkynen viimeisteli tyhjiin.
Tämä riittikin sitten vastustajille ja roudi ilmoittikin "luovuttavansa" 3minuuttia ennen päätössummeria.
Raportti By Sami Penttinen.
Menee arpomalla maalijärjestys ku ei oo taas aikoja.Eikä rapsankirjottaja laittanu tietoa..
Tilastot:
0-1 Petri Tynkkynen [Ilkka Malkki]
0-2 Ilkka Malkki [Sami Penttinen, Petri Tynkkynen]
1-2
1-3 Sami Penttinen [Ilkka Malkki]
2-3
2-4 Anssi Koikkalainen [Jussi Lähde]
3-4
4-4
4-5 Petri Tynkkynen [Sami Penttinen]
4-6 Petri Tynkkynen [Ilkka Malkki, Henri Helin?]
Sami Spede Penttine uhrautu kuulemma joukkueen eteen ja taisteluarpia tuli laitetaan nyt kuva liitettä tulemaan.
tiistai 12. maaliskuuta 2013
TsV - BA
3 1
Ei auttanut vahvistukset, ei auttanut itku. Eikä varsinkaan pikkutyttömäinen kiukuttelu kun TsV otti pisteet rutiininomaisella voitolla. Vastustaja oli jälleen kasannut lainamiehistä kokoonpanon illan otteluun ja se oli tiedossa jo ennen alkuvihellystä. Tällä ei kuitenkaan ollut suurta vaikutusta peliin koska kotijoukkueen puolustus toimi hyvin ja hyökkääjät antoivat apuja alakertaan. Alkuminuuteilla nähtiin ottelun erotuomarilta aikamoinen aivopieru kun seepra passitti Malkin suihkuun suunsoitosta tuomiolla 3+10min. Ottelu oli kovatempoinen heti ensiminuuteista lähtien mutta joukkueen rautainen kunto näkyi eikä notkahduksia juurikaan tullut, ja ne mitä tuli niin Hessu Helin hoiti ne hyvin. Kuten otsikon jälkeen jo mainitaan niin muutama BA:n pelaajista kävi yllättävänkin kuumana ottelussa ja kauden viimeiseen otteluun on varmasti laitettu asetelmat kuntoon, Mielenkiinnolla jäädään odottamaan tuota kohtaamista.
Hyvä TsV
Tilastot:
1-0 Jussi Lähde [Tero Laitinen]
2-0 Petri Tynkkynen [Marko Lehtolainen]
2-1
3-1 Anssi Koikkalainen [Petri Tynkkynen]

TsV - BA (ennakko)
Kausi lähenee loppuaan ja kolmesta viimeisestä ottelusta kahdesti vastaan asettuu BA. Edellinen ottelu päättyi tasalukemiin 3-3 ja mielenkiinnolla odotellaan minkälaisen All-Star ryhmän vastustaja saa tällä kertaa jalkeille. TsV on löytänyt kaudenloppua kohti uskomattoman vireen ja jos peli pysyy ennallaan on lupa odottaa jälleen huikeaa kiekkonäytelmää. Peliin päästään jälleen hyvällä rosterilla vaikkakin agitaattori Mustonen jäi pois kokoonpanosta loukkaantumisen vuoksi. Huhut kertovat että juoksutaksista aiheutunut pakaravamma pitää miehen poissa kaukalosta ainakin tämän viikon.
Jos sarjataulukkoa silmälläpitäen mietitään pelin panosta on BA ainoa joukkue joka voi teoriassa päästä TsV:n kanssa tasapisteisiin, edellyttäen että BA voittaa kaikki loput neljä otteluaan ja TsV taas häviää loput kolme. Mutta silti maaliero on TsV:n turvana joka on ylemmänjatkosarjan toiseksi paras. Eli käytännössä sarjan kakkospaikka on varma, mutta Playmatesille annetaan painetta loppuun asti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)