keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Ba - TsV

 5        2

Kauden avaus sujui normaaliin tyyliin hieman alaviereisesti. Ba oli parempi varsinkin ylivoimalla jota molemmille joukkueille tarjottiin runsaasti. TsV aloitti ottelun pirteästi ja siirtyikin 0-1 johtoon. Tämän jälkeen oli muutama loistopaikka lisätä johtoa, mutta tolpat ja maalivahdin hyvät otteet pelastivan kotijoukkueen. Alkurynnistyksen jälkeen ote siirtyi Ba:lle ja vierailija oli silminnähden pulassa omalla kenttäpuoliskolla. TsV yritti vielä lopussa kaventaa eroa ilman maalivahtia mutta tälläkertaa tämä riski ei kannattanut. Loppulukemat 5-2.

+Pädi oli hyvällä jalalla liikkeellä

-Omassa päässä suuria vaikeuksia
-Ylivoima

TsV:n maaleista vastasivat

Petri Tynkkynen
Mikko Pylkkönen

maanantai 29. syyskuuta 2014

Here We Go Again

Odotus on päättymässä ja huomenna klo 20:30 kiekko tippuu jäähän ensimmäistä kertaa TsV:n osalta kaudella 2014-2015. Pelaajamarkkinoilta onnistuttiin kaappaamaan hyökkääjä Mikko Pylkkönen jonka pehmeätkädet sulattavat varmasti yleisön sydämmet. Pakkiosastolla on pientä vajetta näin kauden alussa, mutta pidetään silmät ja korvat auki mahdollisien vahvistuksien hankkimiseksi. Onneksi on nostaa laadukkaita tuuraajia jos hätä iskee. Kausi alkaa tuttuakin tutumpaa BA:ta vastaan ja jokainen tietää mitä vastassa on odotettavissa. Muistot edelliskaudelta on hyvät kun Ba taipui välierissä rankkareilla, mutta uusi kausi ja uudet kujeet. Varmasti on nälkää myös vastustajalla.



perjantai 5. syyskuuta 2014

Uutisloisia..

Kauden startti alkaa lähenemään, ja joukkue alkaa muovautumaan. Kovatasoisen TsV:n edustuksesta farmiin on siirretty hyökkääjät Anssi Koikkalainen, Janne Lehtolainen ja kapteenin roolista luopuva puolustaja Marko Lehtolainen. Miehet hakevat pelituntumaa TsV:n ikääntyneiden joukkueesta.

Uutena kiinnityksenä puolustaja"lupaus" Olli Kemppi, joka ankaran scouttauksen tuloksena tuo tarvittavaa leveyttä jo ennestään kivenkovaan pakkimateriaaliin. Tervetuloa.

Pelityylistään tinkimätön 0+2 Jonne Mustonen, aloittaa kauden sairastuvalla, ja miestä tuskin nähdään UK:n kapeassa kaukalossa ennen joulutaukoa. Voi kuitenkin olla että tämä "Glory Hunter" liittyy vielä joukkueeseen panosten kovetessa.

Hankintalistalla on ennen kauden alkua vielä 1-2 hyökkääjää, ja matka kohti kannua voi alkaa.




perjantai 29. elokuuta 2014

Eloturnaus

Perinteinen Eloturnaus käytiin 23.8.2014 Savitaipaleen jäähallissa. Joukkueita oli mukana kuusi TsV, South Karelia Hockey, Iljan Dynamo, Pikku Pete, Luuta ja itänaapurista tullut RVS.

TsV hoiti totuttuun tapaan kannun kotiin, nyt jo kolmatta kertaa putkeen. Peli oli alkusarjan otteluissa paikoitellen todella hyvää ja pieniä vaikeuksia tulikin vasta finaalissa kun puolet joukkueesta vaihtui lainamiehiin erinäisistä syistä. Finaalissa kuitenkin noustiin 2-0 tappioasemasta 2-3 voittoon Pikku Petestä joten hyvä suoristus sekin.

Tästä ihan hyvä startti taas tulevaan talveen.



sunnuntai 17. elokuuta 2014

Sopimusuutisia

Neuvottelut uusista sopimuksista käy kuumana, "one more year" Tynkkysen kanssa on neuvoteltu aina aamun pikkutunneille saakka paikallisessa kerhossa ja sopimusehdot alkavat olemaan selvillä. Vahvistus asiasta saadaan varmasti lähipäivinä.

Vapailtamarkkinoilta löytyi todellinen vonkale!! TSV:n rinkiin liittyy pelätty Maaliruisku Joonas "thebeast" Montonen. Tämä täsmähankinta tuo hyökkäyspäähän lisää maalintekovoimaa ja juonikkuutta. Huhut kertoo että kesällä on reenattu fysiikkaa entistä kovemmaksi joten tältä mieheltä voidaan odottaa paljon.

Lisää uutisia tulossa ennen Eloturnausta jossa lähdetään hakemaan tahteja ensikautta varten.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

BA - TsV

  1   -  0

Ei mainittavaa! Tehotonta paskaa. Ylivoima menee uusiks ;D

Tilastot:

1-0

maanantai 17. maaliskuuta 2014

BA-TsV

Loppurutistus!

Jatkosarja lähenee loppuaan ja neljä parasta jatkaa pelejään vielä kohti kevättä. Tällä hetkellä kärkikaksikko menee omia menojaan ja tiukemmin jatkosarjan voitossa on kiinni Imatran ylpeys LSW.  Ba:n mahdollisuudet ykköstilaan ovat lähinnä teoreettiset koska LSW hoiti Hockey Rentin selvin numeroin ja kasvatti jo entuudestaan hienoa maalieroaan. Tiistai illan mittelössä on selkeästi TsV:llä enemmän pelissä, ja tuleva kohtaaminen voittamalla, tulisi jatkopeleissä sama vastus vastaan. Huomenna siis mielenkiintoinen peli monelta kannalta. Asetelma ei voisi olla herkullisempi. 

Ba on kohdattu tällä kaudella kaksi kertaa ja tilillä niistä on voitto ja tappio. Edelliseen tappio-otteluun lähdettiin pahasti vajaamiehisenä ja stuntteja jouduttiin haalimaan kasaan. Tällä kertaa asetelma on hieman parempi vaikkakin kahdella ketjulla varmasti kiirettä pitää. TsV:n peli-ilme voitokkaassa Playmates ottelussa oli jo osoitus viimekauden iloisesta Tessusta, ja toivottavasti sama jatkuu myös Tiistain myöhäisillassa. Palasten loksahtaessa kohdalleen on jokainen joukkue vaikeuksissa tämän "punakoneen" kanssa. 

Esille täytyy nostaa Ilkka Malkin huikea kevätvire. Mies on ollut aivan pitelemätön viime peleissä. Vielä kun Dynamite Tynkkynen saa luudittua kiekot sisään niin alkaa vastustajien kassareilla tulla äiteetä ikävä. Kesä lähenee pelit kovenee, ja kysymys kuuluukin onko TsV siihen valmis?